lauantai 27. heinäkuuta 2013

Helppo mansikkaherkku

Tänä kesänä olen ollut leipomisen suhteen aika laiska. Muutamia juttuja on tullut leivottua, mutta en ole saanut aikaiseksi siirtää niitä tänne blogin puolelle. 

Tämän mansikkaherkun tein jo kesäkuun puolella. Toinen puolisko pyysi leipomaan mansikkakakun, mutta päädyin tekemään siitä mariskooliin tällaisen superhelpon version. Kyllähän tämä on melkein kuin kakku, ainakin siinä on kaikki samat ainesosat. Eli tästä löytyy mansikoita, kermavaahtoa ja kakkupohjaa. Pienenä kivana lisänä mukana on myös kirsikoita sekä suklaapaloja kismetistä ja tobleronesta.


Valmistuohje on tosi yksikertainen: kermavaahtoa, mansikoita, suklaata ja kakkupohjaa laitetaan astiaan kerroksittain niin kauan kuin astiassa on tilaa. Sitten vaan herkutellaan. En muuten jaksanut syödä tuota kokonaan, oli nimittäin niin tuhti annos :D

2 kommenttia: