lauantai 16. helmikuuta 2013

Sitruuna-yrttikastike + vihannekset


Itselleni toissapäiväisen ystävänpäivän kohokohta oli leffailta oman kullan kainalossa. Leffaevääksi tein tuollaisen sitruuna-yrttikastikkeen, johon dippailimme porkkanoita, kurkkuja ja paprikoita. Ohjeen löysin Soili Soisalon ja Eeva Voutilaisen Mustikka, ruis ja rypsi: voimaruokaa Suomesta - kirjasta. Tätä sitruuna-yrttikastiketta voi tarjota esimerkiksi kalan kastikkeena tai vihannesten dippikastikkeena, kuten itsekin tein.

2 dl kermaviiliä
1/2 tl suolaa 
1/2 tl rouhittua pippuria
1/2 tl sokeria tai hunajaa
1 tl yrttisekoitusta (tai 2-3 rkl tuoreita yrttejä, kuten tilliä, minttua tai sitruunamelissaa)
1-2 rkl sitruunamehua
1/2-1 tl raastettua sitruunankuorta
  • Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna vetäytyä hetki jääkaapissa.

1 kommentti:

  1. Jos minä vahingossa poistin kommenttisi blogistani, niin anteeksi! En ymmärrä mitä kävi. :-(

    Kuulostaa hyvältä dipiltä. Saisi ehkä syömään sipsien sijaan kasviksia. :)

    VastaaPoista